Ruoho

”Kukaan ei voi määrätä historiaa, se on näkymätöntä, yhtä näkymätöntä kuin ruohon kasvu.” Ruohon tunnuslause on Boris Pasternakilta, sillä juuri tätä näkymätöntä kasvua Claude Simon kuvaa: hänelle Historia ei ole katkonainen sarja päivämääriä, komealta kalskahtavia taisteluita, vaan ajan pysähtymätöntä ja tauotonta virtaa, avaruuksien halki kiitävän maailman hidasta heiluriliikettä. Iäkäs nainen tekee kuolemaa eteläranskalaisen maatalon hämärässä huoneessa, ja hänen ja hänen läheistensä muistot ja puheet kietoutuvat monikerroksiseksi kudelmaksi, kuvien, äänten, hajujen ja tuntojen verkoksi. Sen lävitse hahmottuu kokonaiskuva elämästä, jota leimaa ihmisolennoille ominainen häilyvyys ja arvaamattomuus, petoskin.

Ruohossa Claude Simon toteutti ensi kertaa täydessä mitassa ’uuden romaanin’ periaatteita; vuonna 1985 hän sai uudistajantyöstään Nobelin kirjallisuuspalkinnon.