Dorén raamattu

Västerbottenin perukoilla, Avabergetin laella, istuu vanha mies ja sanelee kertomusta suuresta perheraamatusta, Dorén raamatusta. Sen pelottavat ja sanomattoman ihanat kuvat sisältävät kaiken mitä miehen omasta elämästä on sanottavaa: Luomisen. Karkotuksen paratiisista. Katumuksen. Armon. Elämänvalheen. Ja tietysti Isän.

”Minä olen aina saanut rakkautta osakseni”, hän huomauttaa. Tämä varmuus on antanut hänelle voimaa sanella tämän kirjan.

Mutta miksi hän ei kirjoita sitä? Hän ei osaa. Hän tuntee kirjallisuuden mutta ei kirjaimia. Koska hän ei opi lukemaan, hänet lähetetään heikkolahjaisten lasten kotiin - ”omaksi parhaakseen”, kuten hänen isänsä sanoo. Rakkauden kertomuksiin hän on saanut kuuntelemalla ja kuvia katsomalla, kuvaraamatusta joka hänellä oli lapsuudenkodissaan. Kun se tuhoutuu onnettomuudessa, ei auta muu kuin etsiä uusi- vai voisiko sen luoda uudelleen?