Hyväntahtoiset

"Korppi huus: EI MILLOINKAAN." Kiitetyt Neverwhere, Unohdetut jumalat, Coraline ja Hämähäkkijumala olisivat kenties riittäneet nostamaan Neil Gaimanin (s. 1960) yhdeksi vuosituhannen taitteen fantasian suurista äänistä. Merkitystä olisi korostanut, että aidon renessanssimiehen tavoin hän iskee tarinaa moneen mediaan painetusta sanasta kuunnelmien kautta elokuviin.

Gaiman oli kuitenkin ehtinyt jo 1980-luvun lopulla elvyttää DC Comicsin Sandman-hahmon. Myytit ja arkkityypit omaleimaisille oivalluksilleen naittamalla hän lunasti paikan samassa jatkumossa Homeroksen, Tolkienin ja ystävänsä Alan Mooren kanssa.

Sandman kulkee eri kulttuureissa eri nimillä kuten Morpheus ja Nukkumatti, mutta Gaimanin neronleimaus oli uudistaa koko viitekehys. Syntyi kollektiivisen alitajunnan läpitunkema Unten Valtakunta ja mystisten, jumaliakin vanhempien Ikuisten suku.

Tähän usein hämmentävään maisemaan ja kieroon hahmogalleriaan kuljettaa Sandmanin numerot 57–69 sisältävä Hyväntahtoiset. Kertomuksen loppu alkaa häämöttää, sillä kymmeneen kirjaan jaettu eeppinen tarina saapuu nyt yhdeksänteen osaansa. Useita aiempien juonikulkujen lankoja yhteen sitova saaga on laadittu kreikkalaisen tragedian muotoon.