Mediakulttuuri

Mediakulttuuri

Ancora nessuna valutazione
1998 · Finlandese · Brossura
Aggiungi allo scaffale

Valuta questo libro


Esporta diario dei libri

Descrizione

"Mediat muokkaavat arkeamme ja käsityksiämme maailmasta. Viestinten tarjoaman informaation ja elämyksien kautta hahmotamme yhä enemmän myös omaa identiteettiämme.

Douglas Kellner tarkastelee yleistajuisesti ja monipuolisesti erilaisia mediatekstejä Persianlahden sodan uutisoinnista Madonnan tähti-imagoon sekä mainosten ja menestyselokuvien tarjoamista käyttäytymismalleista rapmusiikkiin ja kyberpunktieteiskirjallisuuteen. Hän osoittaa, että television, elokuvan ja musiikin populaarit ilmiöt eivät suinkaan ole aina niin viattomia kuin ensinäkemältä saattaa näyttää.

Teos on selkeä puheenvuoro kriittisen ja monitieteisen mediakulttuurintutkimuksen puolesta. Kellner hahmottelee mediapedagogiaa, jonka avulla mediakulttuurin kuluttaja osaisi kyseenalaistaa hänelle suunnattujen viestien ilmimerkitykset ja tunnistaa niiden taustalla vaikuttavat poliittiset ja kaupalliset syyt. Näin myös vaihtoehtoisille ja vastarintaisille ajatuksille avautuisi elintilaa mediakulttuurin alati keskittyvällä ja kapenevalla kentällä.

Douglas Kellner on filosofian professori Austinin yliopistossa Texasissa."

(takakansiteksti)

Dettagli del libro

Formato Brossura
Pagine 448 pagine
Lingua Finlandese
Pubblicato Jan 1, 1998
Editore Vastapaino
ISBN-10 9517680279
Aggiungi allo scaffale

Valuta questo libro


Esporta diario dei libri