Pimeät leikit

Pimeät leikit

아직 평점이 없습니다
Jan 1, 1962 · 핀란드어 · 페이퍼백 (288 페이지)
서가에 추가

이 책 평가하기


도서 일지 내보내기

책 세부 정보

형식 페이퍼백
페이지 288
언어 핀란드어
출판됨 Jan 1, 1962
출판사 Gummerus

설명

Palmikkopäinen Rhoda Penmark olisi aivan tavallinen 8-vuotias tyttönen, ellei hänessä olisi ollut erikoista varhaiskypsää piirrettä, joka hämmensi hänen äitiään ja sai varsinkin vanhemmat ihmiset hullaantumaan häneen. Ei edes Rhodan äiti tiennyt, että lapsi oli kehittänyt itselleen äärimmäisen merkillisen, hänen omiin tarkoitusperiinsä sovelletun moraalin. Vasta sinä kesänä, jolloin Rhodan isä oli useita kuukausia poissa, lapsen ongelma alkoi valjeta rouva Penmarkille koko kauhistuttavassa laajuudessaan. Sen jälkeen hänen elämänsä muodostui yhtämittaiseksi painajaiseksi, joka ei suonut hänelle rauhaa päivin eikä öin ja johon hän ei keksinyt mitään ratkaisua.

Harva thrilleri on ilmestyessään herättänyt niin suuren kohun kuin William Marchin teos. Arvostelijat sanovat sitä "täydelliseksi romaaniksi", joka "tärisyttää lukijaa hänen sisimpiä sopukoitaan myöten, kun hän on päässyt kirjan loppuun". Kirjasta muodostui best-seller, joka saavutti menestystä myös näyttämösovituksena.
서가에 추가

이 책 평가하기


도서 일지 내보내기