책 세부 정보
형식
하드커버
페이지
638
언어
핀란드어
출판됨
Nov 7, 2007
출판사
WSOY
ISBN-10
9510325996
ISBN-13
9789510325995
설명
Kohta kaksi vuosikymmentä on kulunut siitä, kun pieni pohjoinen Jäämaa liittolaisineen kukisti voittamattomana pidetyn Polypontuksen imperiumin armeijat. Kuningatar Thirrinin toiveet rauhan talvesta osoittautuvat kestämättömiksi, kun susikansan vakoojat varmistavat häikäilemättömän polypontuslaiskenraali Scipio Bellorumin etenevän jälleen kohti pohjoista, murhanhimoiset poikansa Sulla ja Octavius vahvistuksinaan.
Thirrinillä ja Oskan Noitaisälläkin on lapsikatraansa tukenaan, etunenässä voimakastahtoinen kruununprinsessa Cressida. Oskanin hämmentävässä näyssä kuitenkin nuorimman pojan Charlemagnen kohtalo vie kauas etelään polttavan hiekan aavikoille. Kuinka muka kampurajalkainen pikkuprinssi, josta ei ole edes linnamiehen kilven kantajaksi, palaisi kerran ”tulimiekka kädessään” johtamaan kansansa voittoon?
Jäämaan kohtalo on jälleen vaakalaudalla, ja sijaishallitsijaksi nimitetty Charlemagne purjehtii saattueineen maanpakoon etsimään valtakunnalle uusia liittolaisia. Hovin varasuunnitelma vaikuttaa kaukokatseiselta, mutta edes Scipio Bellorum ei osaa aavistaa, että Pimeyden voimat kukoistavat keskellä Lehmuskilven kuninkaallista klaania…

장르들
스릴러 & 서스펜스
어린이
액션 & 어드벤처