Varjoteatteri

Varjoteatteri

아직 평점이 없습니다
2011 · 핀란드어 · 하드커버
서가에 추가

이 책 평가하기


도서 일지 내보내기

설명

Viivi Luikin romaani kuvaa elämän mittaista vaellusta Roomaan, matkaa syrjäisestä köyhästä maasta vanhan kulttuurin keskelle, kirjailijaksi haaveilevan maalaistytön oman itsensä löytämistä. Viivi Luik sai Varjoteatterista Viron valtion kulttuuripalkinnon helmikuussa 2011.

Rooman matkan välietappeja ovat Berliini, Helsinki ja New York, joissa päähenkilö kohtaa arvoituksellisia ja mieleenpainuvia henkilöitä. Hadrianuksen puutarhat ja Berliinin Alexanderplatz ovat samaa todellisuutta, vaikka niiden väillä onkin romaanin suuri kulttuuriraja, Alpit. Alppien eteläpuolella uskotaan ihmeisiin, pohjoisessa kaikki mitataan mittatikulla.

Varjoteatteri sisältää herkullisia tarinoita, joiden käänteitä seuraa henkeään pidätellen, mutta siinä pohditaan myös elämän suuria kysymyksiä, rakkautta, kuolemaa, kodin etsimistä ja kodittomuutta. Kaikki ajat ovat läsnä yhtä aikaa ja tapahtumilla on yhteytensä. Viivi Luikin taituruutta on antaa merkitys myös kaikelle sille arkipäiväiselle mitä koemme, raitiovaunumatkasta hammaslääkärikäyntiin. Tunteilla ladattu runollinen kieli saa katukivet elämään, kuolleet heräämään.

책 세부 정보

형식 하드커버
페이지 264 페이지
언어 핀란드어
출판됨 1월 1, 2011
출판사 Tammi
ISBN-10 9513162052
ISBN-13 9789513162054
서가에 추가

이 책 평가하기


도서 일지 내보내기