Dodaj do półki

Oceń tę książkę


Eksportuj Dziennik Książki

Opis

Räjähtävää toimintaa ja raakaa väkivaltaa hyborialaisessa ajassa.

Conan on populaarikulttuurin ikoni ja pohjoinen barbaari, joka on esiintynyt niin elokuvissa, televisiosarjoissa, sarjakuvissa kuin monissa kirjoissakin. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen hyborialaiseen aikaan.

Lohikäärmeen hetki -romaanissa ikivanha velho herää henkiin ja kuningas Conan syöstään vallasta. Conan vaeltelee ympäriinsä etsimässä Ahrimanin Sydäntä, timanttia jonka avulla hän pääsisi takaisin valtaan. Robert E. Howardin suuri fantasiaromaani julkaistaan nyt kysyttynä uusintapainoksena. Se on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran osana Conan voittaja -teosta (Jalava 1991).

Robert E. Howard (1906–1936) kirjoitti lyhyen elämänsä aikana kymmeniä novelleja, fantasiaa, kauhua, villin lännen tarinoita ja seikkailua, mutta vain yhden romaanin, Lohikäärmeen hetken. Se julkaistiin alun perin legendaarisen Weird Tales -lehden jatkokertomuksena 1935–36. Howard kirjoitti 21 Conan-tarinaa, jotka kaikki on julkaistu Kustannus Jalavan kokoelmissa 1980- ja 90-lukujen taitteessa. Howardia pidetään laajalti yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä fantasiakirjailijoista.

Alkuteos: The Hour of the Dragon.

Szczegóły książki

Format eBook
Język Angielski
Opublikowany Jan 1, 2011
Wydawca VI-DA GLOBAL
ISBN-10 987678983X
ISBN-13 9789876789837

Gatunki

Science Fiction Thriller i Suspens Dziecięca Akcja i Przygoda Historia Horror Fantastyka Podróże Klasyka
Dodaj do półki

Oceń tę książkę


Eksportuj Dziennik Książki