Szczegóły książki
Format
Twarda okładka
Strony
427
Język
Fiński
Opublikowany
Jan 1, 2015
Wydawca
Otava
ISBN-10
9511278266
ISBN-13
9789511278269
Opis
Brasilian nykykirjallisuuden nuoren tähden vaikuttavaa sankaritarinaa kuljettaa hauska, elävä dialogi
Mies matkustaa Garopaban kauniiseen kalastajakylään tutkimaan isoisänsä selvittämättä jäänyttä murhaa, ja etsimään samalla omaa identiteettiään. Isoisä Gaudério oli matkustellessaan päätynyt uneliaaseen pikkukylään, mutta paikallisten kaunat olivat johtaneet hänen kollektiiviseen puukottamiseensa. Gaudérion poika on aina epäillyt tarinan todenperäisyyttä. Gaudérion mainitseminen ja pojanpojan parroittuneet kasvot saavat kyläläiset hätkähtämään kuin he olisivat nähneet aaveen. Poliisiasemalla mies saa tietää kylän hämäräperäisestä järjestyksenpidosta, mutta hämmennystä herättää myös kyläläisten taikausko.