Japani

Japani

尚無評分
2016 · 芬蘭語 · 平裝書 · 9 個版本
加入書架

評價這本書


出口書籍日誌

描述

Japanin historia merkitsee useimmille toisen maailmansodan jälkeistä historiaa, ja Japani ennen tätä murrosvaihetta on jotakuinkin salaperäinen ja kaukainen valtio. Kuitenkin jos haluaa ymmärtää tämän päivän Japania ja japanilaisia, niin hyvä historian tuntemus on siinä suureksi avuksi, sillä monet kuriositeetit muuttuvat ymmärrettäviksi, kun tietää niiden taustat. Koska japanilaisia ei voi enää ohittaa etäisenä ja merkityksettömänä kansakuntana, meidän on syytä pyrkiä ymmärtämään heitä paremmin.

Traveller's history: Japani on selkeä, asiantunteva ja kokonaisvaltainen esitys Japanin ja japanilaisten vaiheista varhaishistorian ajoilta aina nykyaikaan saakka. Richard Tames ei tarjoa lukijalle ainoastaan kronologista näkemystä valtion kehityksestä vaan myös arvokkaan esittelyn Japanin kielestä, kirjallisuudesta ja taiteesta, kabukista karaokeen. Poliittinen, sosiaalinen ja teollinen historia ja talous ovat myös vahvasti esillä, ja kirjassa selvitetään miten shintolaisuuden, shoguneitten ja samuraitten perinteisiin uppoutunut valtio on saavuttanut hämmästyttävän talouskasvun ja sitä kautta myös vallan kasvun 1900-luvulla.

書籍詳情

格式 平裝書
頁數 306 頁
語言 芬蘭語
已出版 Jan 1, 2016
出版商 UNIpress
ISBN-10 9515794935
ISBN-13 9789515794932

類型

加入書架

評價這本書


出口書籍日誌