Tahtamaa

Tahtamaa

尚無評分
Jan 1, 2012 · 芬蘭語 · 精裝書 (366 頁數)
加入書架

評價這本書


出口書籍日誌

書籍詳情

格式 精裝書
頁數 366
語言 芬蘭語
已出版 Jan 1, 2012
出版商 Kustannusyhtiö Moreeni
ISBN-10 9522541346
ISBN-13 9789522541345

描述

Tahtamaa on virolaisen kirjailijan Jaan Krossin (1920–2007) viimeiseksi jäänyt romaani, jonka 80-vuotias mestari julkaisi vuonna 2001. Se on Krossin laajassa proosatuotannossa ainoa romaani, joka käsittelee Viron uutta itsenäisyyden aikaa eli 1990-lukua.

Romaanin päähenkilö on Krossia muistuttava kirjallisuusmies Aabel Haljand, joka hankkii takaisin omistukseensa isoisänsä Saarenmaalla sijaitsevan Tahtamaa-nimisen maatilan. Oikeudet siihen koettaa ostaa häneltä pilkkahinnalla ruotsinvirolainen liikemies, jolloin selviää, että meren rannalla olevalla maatilalla on aarre – suuri esiintymä merimutaa, jota voi käyttää lääkinnällisiin tarkoituksiin. Tilalle päätetään lopulta perustaa terveyskylpylä – näyttääkin siltä, että kylpylöistä on tullut taloudellisesti jaloilleen nousevan Viron symboli!

Krossin ote Viron ilmiöihin on sarkastinen ja (itse)ironinen. Päähenkilöllä on vaikeuksia sopeutua uuden yhteiskunnan keinoihin, asenteisiin ja kieleen. Hänen mutkikkaat ihmis- ja naissuhteensa heittävät kuperkeikkaa. Jossain vaiheessa ne näyttävät päätyvän täysin umpikujaan, mutta kehittyvät kuitenkin lopulta sille asteelle, että toivo selkiintymisestä alkaa häämöttää. Sama koskee myös koko virolaista yhteiskuntaa. Tahtamaa – tahdon ja toivon maa.
加入書架

評價這本書


出口書籍日誌