Häjyt

Häjyt

还没有评分
Jan 1, 2011 · 芬兰语 · 精装书 (159 页数)
加入书架

评价这本书


导出书籍日志

书籍详情

格式 精装书
页数 159
语言 芬兰语
已发布 Jan 1, 2011
出版商 Arktinen Banaani
ISBN-10 9522700053
ISBN-13 9789522700056

描述

Häjyt -sarjakuvassaan hämäläissyntyinen Timo Mäkelä peilaa miehistä sielunmaisemaa pohjalaisen puukkojunkkarikulttuurin kautta. Tuloksena on taatusti aitoa kotimaista väkivaltaviihdettä härmän kielellä. Hehkuvan mustavalkoinen Häjyjen maailma on hirtehisellä tavalla pimeä. Sarjakuvastrippien musta huumori antaa aiheen kysyä, onko meidänkin ajassamme tapakulttuurin noudattaminen moraalia tärkeämpää. Nyt Häjyt julkaistaan juhlavana, pellavakantisena kokoomateoksena.

Vuonna 1951 syntynyt Timo “Timppa” Mäkelä alkoi hahmotella Häjyt -sarjakuvaa jo vuonna 1985. Sarjan ensimmäiset 20 strippiä julkaistiin Ilta-Sanomissa kuukauden kotimaisena samana vuonna. Sittemmin Häjyt ilmestyi sanoma-lehdissä eri puolilla maata; julkaisemisen aloittaneen Aamulehden lisäksi mm. kaikkien valtapuolueiden äänenkannattajat ottivat sarjan sivuillensa. Vuoden 1997 kuluessa Timppa katsoi, että puukkojunkkarit olivat sanansa sanoneet. Kaikkiaan 550 stripistä nyt julkaistavaan kirjaan on valittu yli 400. Lisäksi Timppa on tehnyt tätä kokoelmaa varten häjyilyyn liittyviä erillispiirroksia.

Häjyjen yleispohjalainen murreasu hahmoteltiin yhdessä Pirkko Mäkisen (1929-1999) kanssa, jonka lapsuudenkoti sijaitsi Härmässä, kuuluisien Puustellin ja Rannanjärven välimailla. Kielellinen lopputulos elää, eikä pyri kaavamaisiin ratkaisuihin.
加入书架

评价这本书


导出书籍日志