Don Quijote

Don Quijote on espanjalaisen Miguel de Cervantesin (1547–1616) kahtena niteenä vuosina 1605 ja 1615 ilmestynyt veijariromaani. Sitä pidetään nykyaikaisen romaanitaiteen perustajana ja yhtenä maailmankirjallisuuden suurista klassikoista.

Köyhä maalaishidalgo Alfonso Quijano (”hidalgo” on espanjalaisista aatelisarvoista alhaisin), joka menettää järkensä liikaa ritariromaaneja ahmittuaan, päättää lähteä maailmalle taistelemaan vääryyttä vastaan ja puolustamaan sorrettuja ratsastaen vanhalla kaakillaan Rosinantella. Hän ottaa nimekseen don Quijote Manchalainen ja pukeutuu ruosteiseen haarniskaan (”don” on korkeampi aatelisarvo ja ”quijote” on espanjaksi reisisuojus eli haarniskan osa). Aseenkantajakseen hän ottaa pelkurimaisen, viekkaan ja maalaisjärkeä käyttävän Sancho Panzan, joka nimittää isäntäänsä ”surullisen hahmon ritariksi”.

Don Quijote, lämminsydäminen ja herkkä herrasmies, on selvästi hourupäinen useimpien ihmisten mielestä, ja herättää heissä ihmetystä ja hilpeyttä. Myös miehen ulkonäkö hämmästyttää, hän on luiseva ja kasvoiltaan laiha; posket ovat välillä niin kuopalla, että "niiden sisäpinnat suutelevat toisiaan". Hän luulee tavallisia majataloja lumotuiksi linnoiksi, lampaita kääpiöiksi ja talonpoikaistyttöjä kauniiksi prinsessoiksi. Hän taistelee jättiläisiksi luulemiaan tuulimyllyjä vastaan ja kuvittelee, että naapurissa asuva maalaistyttö on Dulcinea Tobosolainen, kaunis neitsyt, jolle hän vannoo ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan.

Sancho Panzakin pitää isäntäänsä hulluna, mutta hän osallistuu leikkiin, koska toivoo rikastuvansa. Hän ja Quijote päättävät, että koska Dulcinea ei ole kaunis eikä tuoksu hyvältä, hänet on varmasti noiduttu ja sankarien tehtävänä on poistaa lumous. Parivaljakon elämänasenteiden, Panzan realismin ja don Quijoten idealismin vastakkaisuus, valottaa tapahtumia kahdesta näkökulmasta.