Punainen huone

Teoksen nuori Strindberg astuu eteemme väkivaltaisena kuvainhäpäisijänä, radikaalina yhteiskuntakriitikkona ja armottomana poroporvarillisuuden ruoskijana. Hän käy barrikaadeille aseinaan realismi ja häikäilemättömän ilmeikäs kielenkäyttö. Teoksen ilmestymisestä 1879 on vierähtänyt aikaa, mutta romaanin elinvoima ei ole vähentynyt. Itse Strindberg elää boheemi- ja lehtimieskautensa Arvid Falkin kiehtovassa hahmossa, ja hänen ympärilleen kohoaa mieleen jääviä hahmoja yhteiskunnan kaikista kerroksista. Näemme työläisten ottavan vastaan hyväntekeväisyysrouvien lähetystön, olemme läsnä merivakuutusyhtiö Tritonin ikimuistettavassa kokouksessa ja kristillis-siveellisen sanomalehden toimituksessa. Nykyaikainen lukija voi yhtyä Tatu Vaasikiven 1939 kirjoittamiin sanoihin: "Jatkuvasti yleispäteviä ovat 'Punaisen Huoneen' tulenarat räjähdyskohdat: kun suorasanainen radikalismi törmää konservatiisinta tekohyveellisyyttä vastaan, kun avokatseinen todellisuudentaju ja kuollut kansallinen idealismi leikkaavat jossakin päivänkysymyksessä, inhimillinen tuhmuus saa riemastuttavat mitat."